Vaikka yritän asennoitua positiivisesti ja olla reipas ja uskoa, että kaikki sujuu hyvin, niin väkisinkin välillä masentaa ja pelottaa. Eiliset koetukset menivät hyvin ja nopeasti, paitsi lääkärin juttusille pääsy, sitä piti odottaa ja odottaa ja odottaa. Tulipahan ainakin osasto tutuksi siinä istuskellessa. Lääkäri on kyllä mukava ja kaiken lisäksi nainen. Ruuhkaa tuntui olevan, asiakkaita riittää ensi maanantaiksi. Pottumaisinta koko jutussa on taaskin se, että joudun leikkauksenkin jälkeen odottelemaan biopsian tuloksia - eli miettimään ja pelkäämään mitä siinä löytyy...

Että ette nyt luulisi minun olevan aivan henkiheittona niin voin kertoa lyhyesti missä mennään. Poistetusta luomestani (selässä) löytyi pahanlaatuinen muutos, joka vaatii jatkotoimenpiteitä. Se on vähän kuin kaupungin katutyöt kesällä: kun kuoppa on saatu peitettyä, se avataan kohta uudestaan. Eli terveysasemalla tehtiin poisto liian pienellä marginaalilla, tervettä kudosta on poistettava enemmän ja lisäksi ns. vartijaimusolmukkeet, joista tutkitaan myös mahdolliset muutokset. Minua eivät nämä toimenpiteet sinänsä pelota paljonkaan, mutta henkinen stressi on kova. Parhaimmassa tapauksessa tauti on paikallinen eli jo poistettu, mutta joudun silti jatkuvaan seurantaan. Eräs mies osastolla eilen ihmetteli, miksi lääkärit kättelevät, vaikka sikainfluenssaa on liikkeellä. Ajattelin sanoa hänelle, että olisin oman vaivani vaihtanut siihen aivan milloin tahansa ja ilomielin. Kaikesta ihmiset jaksavatkin valittaa.

Kiitos, Lotte, kommentistasi, ja kiitos niillekin, jotka jaksavat seurata vaiheitani. Kyllä se tästä!