Olen iloisesti yllättynyt ja kiitollinen saamistani kannustavista kommenteista - vaikka en edes tunne kaikki kommentoijia, on lämmittävää huomata ihmisten välittävän. Olin sopinut lääkärin kanssa miettiväni asioita maanantaihin asti, mutta soitin hänelle jo eilen ja sanoin, että tulen täydentävään leikkaukseen. En halua siihen, mutta menen kuitenkin. Ensi viikkoon en millään mahtunut, sairaalassa on todellakin ruuhkaa, mutta kymmenes päivä sitten. Se on meidän nuorimmaisen syntymäpäivä, mutta olemme ennenkin juhlineet synttäreitä edeltävänä viikonloppuna, no problem. Toivottavasti pääsen sitten taas nopeasti kotiin. Pääasia on, että homma hoituu ennen koulujen alkamista niin kuin toivoin. Ja toivottavasti mielenrauhani palaa ja vahvistuu. Jos voin itse siihen vaikuttaa, niin teen kyllä kaikkeni. Elämäni on kuitenkin muuttunut melko tavalla, tämä on nyt osa minua, eikä haihdu pois noin vain. Seurantaa on aluksi tiiviimmin, sitten harvemmin, kenties joskus sitä ei sitten enää tarvitakaan. Toivon ettei.

Mutta tänään alkaa elokuu! Eilen saimme komean päätöksen heinäkuulle, kun viho viimein tuli kunnon ukkonen ja sade. Se helpotti, päiväkausien painostavan sään jälkeen (tosin jossakin lähistöllä taisi palaa talo salamaniskusta - se oli mahtava pamaus!). Nyt pihlajanmarjat alkavat punertua, yöt pimetä entisestään samettisen pehmeiksi ja lämpimän kosteiksi, ilmassa leijuu pian haikeus, kun taivas tyhjenee pääskysten kirkunasta, multa tuoksuu, ja kuu nousee punertavana ja kauniina. Rakastan elokuuta, kullankeltaisiksi muuttuvia viljapeltoja, oksissaan kasvavia meheviä kotimaisia omenoita, auringonkukkia...Voisin luetella loputtomiin.