Huomenna ne sitten ovat, NN-markkinat! Mitään en ole enää moneen päivään saanut tehdyksi, olen vain kerännyt jo olemassaolevia myytäviä yhteen kasaan. Iltasella teen eväät (paitsi kahvia, jonka keitän vasta aamulla termospulloon) ja pakkaan kassini ja reppuni. Vielä harkinnassa on, otanko mukaan lisävalaistusta. Jalkalamppua on tosin hankala kanniskella, joten taitaa se jäädä kotiin. Ehkäpä siellä pärjätään ilmankin. Markkinat ovat syksyn päätapahtuma, mutta yhtä paljon odotan jo nyt oman miniklubimme pikkujoulua. Kun juhlat ja markkinat ovat ohitse, alkaakin joulusiivousten aika. Mutta sitä en ajattele vielä, ensin huvi!