Eilisillasta tuli meille vähän toisenlainen kuin tavallisesti. J. löysi kevyenliikenteenväylän reunasta pienen siilin, joka oli ilmeisesti loukkaantunut mutta kumminkin elossa. Löytöpaikka oli sen verran julkinen ja vilkasliikenteinen, että päätimme ottaa eläimen lippalakkiin ja siirtää syrjemmäs, oli tarkoitus viedä se meidän pihan takametsään. Tarkemmin katseltuamme siili päätyi kuitenkin meidän kylppäriin. Luonnonsuojelulaissa sanotaan, että luonnonvaraisen eläimen saa ottaa haltuun, jos uskoo voivansa auttaa sitä. Olisimme voineet jättää sen maahan lojumaan, mutta se taas olisi ollut luonnonsuojelurikos. Vaikea tietää, mitä siilille oli tapahtunut - se ei varmaankaan ollut jäänyt auton alle (siinä tapauksessa se olisi kuollut heti), koska ulkoisia vammoja oli vähän. Vasen etutassu ei kantanut ja kyljessä sen yläpuolella näytti olevan haava. Purtu? Peräti ammuttu? Jokin lintu hyökännyt? Olisiko siili voinut pudota kävelytien sillankaiteen rakosista alemmalle väylälle?

Tässä siili vielä kokoon käpertyneenä. Se oli luultavastikin kylmettynyt ja olisi kylmettynyt lisää, kun puoli tuntia löytymisen jälkeen tuli rankka ukkossadekuuro. Annoimme sille nimeksi Nasu, koska se todellakin hereillä ollessaan muistutti pientä possua.

Nasu vaikutti muuten virkeältä vammastaan huolimatta, ja tässä vaiheessa me vielä luulimme, että se saattaisi toipua. Annoimme sille vettä ja kissanraksuja ja laitoimme pehmustetta pahvilaatikkoon. E., joka muuten on niin veriherkkä uskalsi ottaa siilin käsiinsä ja tarkastella sen haavaa.

Nasu J:n kanssa 'paremmalta puoleltaan'. Käsittelimme eläintä mahdollisimman vähän, annoimme sen olla laatikossaan pimeässä kylpyhuoneessa itsekseen. Liekö sitten lämmön vaikutusta, mutta haava alkoi vuotaa enemmän, eikä Nasu jaksanut syödäkään kuin yhden raksun. Puolilta öin se kuoli. Hautasimme sen vähän pihapiirin ulkopuolelle.

Jos Nasu olisi elänyt, olisin vienyt sen tänään paikalliselle eläinlääkäriasemalle tai soittanut Korkeasaareen. Todennäköisesti se olisi joka tapauksessa kuollut. Vähän mietityttää, että pitkitimmekö me turhaan sen kärsimystä tuomalla sen sisätiloihin. Mutta ajatus sen jättämisestä kissojen, koirien, polkupyörien ja lintujen (myös ihmisten, ikävä kyllä) armoille oli vieläkin kestämättömämpi. Kuten myös ajatus siitä, että ehkä joku oli aiheuttanut sen vammat tahallaan. Muutama vuosi sitten näillä nurkilla oli paljon siilejä - nyt niitä näkee vain auton alle jääneinä. Surullista.