Kuulin juuri, että äidilläni on kaikki hyvin, tapahtuneeseen nähden hän on taas toipunut hämmästyttävän nopeasti. Oikeanpuoleiset raajat ovat liikkuneet jo monta päivää, ymmärrys on ollut kaiken aikaa tallella, mutta puhe ei vieläkään onnistu. Sen palautumisessa saattaa tällä kertaa mennä pitkään. Voin vain arvata, miten häntä harmittaa, kun ei saa sanotuksi mitä haluaa! Onneksi hänellä on hyvä huumorintaju. Kyllä häntä oli naurattanutkin, kun suvun nuorimmainen kävi näyttämässä miten Munamies kävelee.

Edessä lienee kuntoutusta, jos kaupunki antaa maksusitoumuksen. Kuntoutus on hyvä asia, mutta se mutkistaa jonkin verran omaisten vierailuja, matka on pitempi. Onneksi käytössä on kuitenkin useampikin auto ja julkisillakin luulisin kuntoutuspaikkaan päästävän. Elämme kaikesta huolimatta päivän kerrallaan ja toivomme parasta.