Iina toi viime kerhoon erivärisiä lasinpalasia, joista nappasin vaaleansinertävän itselleni. Muun puuhastelun puutteessa liimailin eilisiltana palasen ympärille kehikon ohuesta säleestä, joka on peräisin pois muuttaneen naapurin kaihtimesta (luultavasti ohutta balsaa tms. kevyttä materiaalia). Pöydänjalat katkoin Eurominis-sorvauksista (jotka puolestaan ovat aivan tavattoman kovasta puulajista) ja maalasin valkoiseksi. Kova valkoinen ei ole kaikkein mukavin väri, harkitsin muitakin, mutta maalivarastoni olemattomuus asetti tässä rajoituksia. Vanhensin valmista pöytää sitten hiomalla kulmia ja jalkoja kuluneen näköiseksi (ensin hikenä maalataan ja sitten raavitaan maali pois - askartelumaailman ihmeellisyyksiä!). Tällainen siitä tuli:

1297932969_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvausrekvisiittana tässä ovat kerhossa tekemäni tuikkutalot, ränsistyneen näköisiä nekin. Metallisessa jalassa oleva kynttilä on jostakin kangaskukasta nyppäisty osa, emi tai muu sellainen keskuskappale - näytti kuin tehdyltä kynttiläksi.

1297932947_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tietokoneelle pääsyä odotellessa virkkasin pöydälle pikkuliinan, mallin keksin sitä mukaa kuin työ eteni (en osaa lukea neule- enkä virkkausohjeita). Ja taas kävi niin kuin monta kertaa ennenkin: vaikka aloittaessa ei olisi mitään hajua mitä askartelusta syntyy, niin työ vie mukanaan ja yksi valmistunut esine johtaa toiseen, kolmanteen jne. eli työ vie mukanaan. Kun katselen tuota pöytää, niin tarvitseehan se ympärilleen tuolin tai pari...