Minusta ensimmäinen takka Lundbyhyn näytti sittenkin liian pieneltä, joten tein uuden muutama päivä sitten. Mitään muuta en olekaan jaksanut/ehtinyt, kurssi on vienyt voimat niin, että nukkumatti kutsuu joka ilta melko aikaisin. Tänään kurssi päättyy. Täytyy vähän sulatella sen antia ja ryhtyä sitten rustaamaan esittelyä cv-nettiin jne.



Nyt muistin laittaa mittatikunkin kuvaan. Materiaalina on sama tietokoneosien pakkauspahvi ja ohut kartonki, mustaa pussinsulkijaa ja nippusidettä. Koukusta roikkuvan hiilihangon tein tukkasoljen 'jousesta', saatan vielä maalata sen mustaksi. Takan alustan kipinäsuojana on margariinipaketin folio kartongin päälle kiinnitettynä. Tähän vielä puukori klapeineen tuohon kylkeen. Hassua, että esineiden ja huonekalujen tekeminen vetää paremmin, vaikka talon ikkunaongelmakin on vielä ratkaisematta. Viimeistely ontuu niin sanoakseni. Viikonlopustakin on tulossa kiireinen, ajattelin ehtiä kädentaitomessuille, mutta haaveeksi taitaa jäädä, esikoisella on synttärit, ja lupasin koota kakun (suklaa-).