maanantai, 6. elokuu 2012

Kiitos ja hyvästi

Sammalkaton olo täällä loppunee tähän. Koska en ole tallentanut kaikkia kuviani vuosien varrelta, en saa niitä ikinä takaisin, eikä blogi ilman kuvia ole mistään kotoisin. Tietokoneellenikin iski ensin virus ja sitten se sanoi työsopimuksensa yksipuolisesti irti, lainakoneella tässä kirjoittelen. Uudesta koneesta ja uudesta alusta ei tässä vaiheessa ole mitään tietoa, joten annan blogini uuden osoitteen sitten kun sen itsekin tiedän. Sydämellinen kiitos kaikille niille, jotka ovat jaksaneet lukea ja kommentoida näitä näpertelyjuttujani. Kyllä me vielä kohdataan!

sunnuntai, 17. kesäkuu 2012

Sadesunnuntain puuha: nappien lajittelu

Viime torstaina käytiin Salon iltatorilla ja kirppiksellä, ja voi vitsi, että siellä olisi ollut kaikkea! Ehdin nähdä varmaan murto-osan tarjolla olleesta tavarasta, toisaalta hyvä niin, sillä bussikyydillä jonkin suuren lastin tuominen kotipuoleen ei oikein houkutellut (vaikka siellä tavarasäiliössähän nuo olisivat tulleet...). Ostin siis vain ainakin puoli kiloa nappeja eurolla. Se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä, varsinkin kun meidän kotikirppiksellä joku saattaa pyytää nappeja puolilleen laitetusta Piltti-purkista jopa neljä euroa! Käytin tänään pitkän tovin nappien lajittelemiseen, sekä uusien että vanhojen, ja huomasin että aikaisempi nappipurkkini oli ihan liian pieni. Piti perustaa muutama tötsä lisää. Yritin rajata lajittelukriteerit vähiin, mutta siltikin minulla on nyt viisi,kuusi erilaista purkillista.



Tässä ovat vasemmalla isot napit, keskellä keskikokoiset ja 'normaalit' ja oikealla pienet napit.



Nämä ovat erilaisia nyörinstoppareita, sateenvarjon ruodinpäitä ja niin edelleen.



Alemmassa purkissa ovat kannalliset napit ja ylemmässä metallinapit (jälkimmäisistä melkein kaikissa on myös kanta, mutta en halunnut sekoittaa niitä noihin toisiin). Nappipussissa oli nappien lisäksi mm. erikokoisia solkia, vähän helmiä ja sitten vetoketjun vetovaunulta näyttäviä koristeita, joiden käyttötarkoituksesta en ole varma. Minä näin niissä helposti vanhanaikaisia, painavia valurautaisia silitysraudan aihioita. Niistä lisää tuonnempana siis. Ymmärrän hyvin miten onnellinen Hosuli oli, kun sai asua kahvipurkissa nappikokoelmansa keskellä - päänsärkyni häipyi tiehensä, kun pläräsin nappikasaa!

P.S. Yksi unohtui: minigrip-pussissa ovat tallessa aidot helmiäisnapit.

sunnuntai, 10. kesäkuu 2012

Kassit vaihtoivat sankoja

Sain eilen vihoviimein valmiiksi parin kesäkassin muutostyöt. Tältä ne näyttävät nyt:



Tämä on jo toisella kierrätyskierroksellaan, alkujaan kirppikseltä eurolla ostettu kauhtunut kangaskassi, johon kiinnitin sävyyn sopivan virkatun liinan ja muutaman pienen napin. Valotuksesta johtuu varmasti, että kassi näyttää yläreunastaan likaiselta - pesin sen kyllä ennen toimenpiteitä! Pitkät kantohihnat sain toisesta kassista ja tämän alkuperäiset sangat siirsin siihen toiseen.



Tämä apilakassi oli entisessä elämässään pelkkä syvä, kurenauhalla varustettu pussi. Lyhensin sitä leikkaamalla pohjasta pois kaistaleen, josta ompelin sisäpuolelle kaksi taskua (molemmat yhtä vinoon, ja ikävästi näkyy ompelusauma tuohon päällepäinkin). Apilat olen kirjonut jämälangoilla. Niin, ja nuo sangat ovat siis ensimmäisestä kassista.



Ettei apilakassi olisi niin litteä, niin virkkasin sivuihin kaistaleet levittämään (ja somistamaankin) sitä.



Tämän laukun pohjana on kangas valmistumattomasta koulukäsityöstä (ei omastani; piti tulla retkijakkara, muttei tullut) ja muutama aikansa palvelleesta repusta irrotettu vetoketjun puolikas. Vetoketju saa siis näkyä! Somisteeksi kieputin vetoketjukukkasen. Tähän tulee vielä tarranauhakiinnitys läpän alle.



Toistaiseksi viimeisimpään maastokuviopussukkaan painoin sapluunalla ja askarteluakryylillä ruusun, mutta eipä se tuosta kovin hyvin erotu.
Tämän takin kangas oli sitä heikompaa laatua, pehmeätä ja helposti ommeltavaa. Käytin tähän kolme erikokoista taskua. Nyt on jäljellä kummankin takin isot kappaleet, joista saisi vaikka mitä, esimerkiksi puolihameen jollekin minua huomattavasti hoikemmalle henkilölle, mutta pahoin pelkään, että kassi- ja pussilinja jatkuu.

perjantai, 1. kesäkuu 2012

Lisään kategorian

Päätinkin lisätä uuden kategorian ompeluksilleni ynnä muille tuherruksilleni sen sijaan, että käyttäisin tuota epämääräistä Muita töitä -kategoriaa.
Muutama uusiotyö on melkein valmiina. Olen purkanut kappaleisiinsa pari maastokuvioista armeijan pusakkaa. Ajattelin ensin laittaa ne vaatekeräykseen, mutta varsinkin toisen kangas oli niin hyvälaatuista, että päätin laittaa takit 'lihoiksi' ja tuunata niistä jotain. Maastokuvio ei ehkä tällä hetkellä ole kaikkein suosituinta, mutta kun siihen yhdistää jotain epätodennäköistä, niin tulos on aika kiva (vaikka itse sanonkin).



Näihin kahteen isompaan pussukkaan käytin takin taskut, lisäsin pitsiä ja nappeja ja ompelin vetoketjun. Vetoketjut ompelin vielä käsin, koska ne olivat vähän konstikkaat kiinnittää, en rohjennut koneella edes yrittää. Näihin täytynee ommella vielä jostakin ohuemmasta kankaasta sisäpussit.



Tämäkin oli alkujaan tasku tai oikeammin kaksi, yhdistin ne pussiksi ja lisäsin tuon läpän. Pitsi on vielä kiinni nuppineuloilla, kun kokeilin mikä näyttäisi sopivimmalta. En tiedä miksi, mutta mulla taitaa olla jokin kassi- ja pussisyndrooma, kun niitä näyttää valmistuvan aina kun johonkin ryhdyn. Mitähän se tarkoittaa?

torstai, 31. toukokuu 2012

Tätä daamia ei talvella palele



Anna-ballerinan uudet asusteet, hattu, puuhka ja muhvi, hiuslenkeistä taas tehtyjä. Katsokaa, miten Annan tukka leimuaa! Kadehdin, minä maantien värinen hiirulainen...