Päivällä vielä muistin, mitä minun piti joulusta kirjoittaa, mutta nyt en enää muistakaan. Se meni jotenkin niin huomaamattomilla havinoilla ohitse. Johtui varmaan siitä, että olin vielä aatonaattonakin työssä, tosin vihoviimeistä päivää taas kerran, enkä niin ollen ehtinyt *laittaa* joulua paljoakaan. Kaiken tarpeellisen sain toki valmiiksi, meillä on aito kuusi (varisee jo), piparit leivottiin, tortut tehtiin, jouluruokaa haettiin kaupasta, muutamia pakettejakin käärittiin. Viimeksi kuluneina päivinä olen enimmäkseen lukenut lahjakirjaani, Sofi Oksasen Puhdistusta. Alennusmyynnitkin ovat alkaneet, mutta pelkkä ajatuskin niistä uuvuttaa. Huomenna saatan käväistä paikallisessa Prismassa katselemassa, löytyisikö sieltä mitään mitä tarvitsemme. Veikkaisinpa, että ostan jotakin ei-niin-tarpeellista, vaikka tuon kaupan ns. askarteluosasto onkin ihan surkea, sieltä ei saa mitään, ei edes kiilleliimaa...Saattaapa käydä niinkin, etten osta mitään. Uuden takin kyllä tarvitsisin ihan oikeasti, ovat lupailleet pakkasia vuodenvaihteeksi. Apropos, uusi vuosi! Tämä aika saa minut masentumaan ja väsymään ja pikkuisen pelkäämäänkin, taas on yksi vuosi mennyt, enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. "Pikkuisen pelkäämään" on ehkä liian vaisu ilmaus paniikille, joka hiipii päähän aina iltasella, juuri ennen nukahtamista, eikä nukkumisesta sitten tulekaan mitään. Opiskeluaikoinani, kun elämä oli vielä epävarmempaa ja kurjaa, hoin iltaisin mielessäni Tuulen viemää -kirjan Scarlett O'Haran repliikkiä: - En ajattele sitä nyt. Ajattelen sitä vasta huomenna. Voisin tietysti vetäistä perskännitkin (ymmärrän niitä, jotka niin tekevät!), mutta kirjallisten sitaattien muisteleminen on terveellisempää, luullakseni. Mutta velttoudesta ja saamattomuudestakin voi tulla krapula - paha sellainen.