No, pitihän tämän lenssun sitten minuunkin iskeä. Meillä yksi on jo parantunut, yksi vielä yskii toipilaana, ja minä olen vasta aloittanut sairastamisen. Nuhahan tämä vain on, ainakin toistaiseksi, ei ole lämpöä, eikä muita oireita, mutta kumman tekemättömäksi vetää silti ihmisen. Tuntuu kuin kaikki ajatuksetkin puuroutuisivat päässä harmaaksi massaksi, mikään idea ei jaksa vetää eteenpäin. Mieli on kuin tuo päiväkausia pilvessä pysyvä taivas, jotain lumentuhnua täynnä. Ja ettei elämä kävisi liian helpoksi, niin kylpyhuoneen patteri on ollut viimeisimmän vesikatkoksen jälkeen jääkylmä - ihan kuin meillä olisi aito ulkohuussi. Eilen soitin huoltoa paikalle, muttei ole vielä näkynyt. Luulisi tuollaisen kahden minuutin homman hoituvan vaikka missä välissä, mutta "emme yhtään tiedä noiden huoltomiesten aikatauluista". Korjaisin tilanteen itse, jos se olisi mahdollista. Viime kerralla minulle kyllä sanottiin, ettei sitä itse voi eikä saakaan sorkkia (se hiton patteri kylmenee joka kerran, kun lämmin vesi katkaistaan vaikkakin vain pariksi tunniksi!). Ei tänne neljänteen kerrokseen kyllä tule sitä vettäkään kovin kummoisesti. Haaleassa/kylmässä suihkussa käyminen flunssaisena ei oikein innosta. Mitähän vielä...? Niin, lukiolaiselle tuntuu taas olevan ylivoimaista asettua arkielämään sairastelun, kyläilyn ja seurustelun jälkeen. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää! Se paljon puhuttu nuoreen luottaminen on taas kerran pahasti katkolla.