No juhannushan se oli ja meni, eikä keleissä ollut hurraamista ainakaan siellä, missä minä olin, satoi kuin saavista kaataen ja oli kylmä. Muuten oli kyllä ihan mukavaa, mutta suunniteltu lähitienoolla retkeily ja vaeltelu jäi kyllä tekemättä. Pitäisiköhän lähteä risteilylle Viroon? Siellä juhannustakin vietetään oikeana päivänä, eikä vain jonakin kohdalle sattuvana viikonloppuna!

Mutta ei mitään niin huonoa, ettei myös jotain hauskaa. Innostuimme kaivelemaan ja järjestämään perheen valokuvalaatikoita, tiedättehän, niitä jotka ovat tavallisesti aivan kaaoksessa. Digiajasta on sentään se hyöty, etteivät kotiarkistot enää kovin lisäänny. Vanhoja ja vielä vanhempia valokuvia oli antoisaa plarata ja siitä pinosta, johon joutuivat kaikille tuntemattomia ihmisiä esittävät kuvat, otin oman osani talteen. Vanhat valokuvathan ovat suorastaan aarteita, vaikkei niissä esiintyviä henkilöitä tuntisikaan. No, Eeva nappasi osan minunkin pinostani, mutta onneksi pidin kiinni mm. isän isovanhemmista. En olekaan aikaisemmin nähnyt isovaarin kuvia ja omat muistikuvani hänestä ovat melkoisen hataria, eivät ehkä ihan tosiakaan. Tarkoitan että minulle on saatettu kertoa hänestä ja olen sen pohjalta muodostanut oman käsitykseni, mutta muistan ihan oikeastikin hänen käyttämänsä jousisankaiset pyöreät silmälasit ja sen, että hän istui aina keittiön keinutuolissa ja yski. Silloin kun meillä vielä oli vanha tietokone, uhkasin uuden saatuamme ruveta tutkimaan sukuamme, enkä ole kuitenkaan edes aloittanut. Olisi todella mielenkiintoista selvittää omia juuriaan niin pitkälle taaksepäin kuin mahdollista. Maybe some day...