Olin eilen yhtäkkiä ihan varma, että haavadreenin pää oli irronnut ihoni alta. Ei kun soittamaan haavapolille. Käskivät mennä omalle terveysasemalle poistattamaan koko rohjakkeen, jos se todella olisi ollut irti. No, eihän se ollut, mutta ystävällinen terveydenhoitaja vaihtoi kainalooni puhtaat laput ja teippasi ikävästi tökkineen letkunkin paikalleen. Ihmetteli vähän, että miksei haavalappujani ollut vaihdettu kotiin lähtiessäni. Minä puolestani en sitä ihmettele - kaikkialla tuntuu olevan aivan julmettu kiire, potilaita tulee ikkunoista ja ovista, henkilökunta juoksee minkä jaksaa ja muistaa, ei siinä enää jotkin laastarinvaihdot mieleen tule. Minulla on (vähän) omakohtaista kokemusta kahden ammattikunnan töistä - sairaanhoitajista ja tarjoilijoista - enkä koskaan samoja töitä tehtyäni ole halunnut arvostella heitä ilman painavia syitä. Molemmat ammatit ovat raskaita sekä henkisesti että fyysisesti, kehnosti palkattuja ja huonosti arvostettuja, asiakkaan etu ajaa aina kaiken edelle jne. Täytyy tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja olla alati ystävällinen, vaikka olisi sisimmässään ihan raivona ja haluaisi paiskoa tavaroita ympäriinsä, toivottaa suuta soittavan asiakkaansa huit helkkariin (mulle ainakin kävi aika-ajoin noin, kun olin kesätarjoilijana kantamassa kaljaa ukoille; sama juttu nuorena likkana eräässä yksityisessä hoitolaitoksessa, jossa varakkaammat maksavat asiakkaat valittivat jopa siitä, että leipälautanen oli prikan väärällä puolella...).

Tänä aamuna herätessäni (ennen seitsemää tekstiviestin piippaukseen, kiitos ELV ) huomasin pientä edistystä käden toiminnassa, vaikka päätä särkikin. Sain A4:n verran jumppaohjeita, joita pitäisi tehdä monta kertaa päivässä, mutta dreenin kanssa en kyllä rupea revittelemään. Ehkä tavalliset kotiaskareetkin verryttävät kättäni? Eilen vaihdoin lakanat kaikkien vuoteisiin. Mitään painavaa en saa kantaa vielä pitkään aikaan. Jotenkin on tunteetkin niin pinnassa, että aloin melkein parkua illalla Sydämen asialla-sarjan jaksoa katsoessani, sitä missä Gina ja Phil menivät naimisiin, ja David lauloi kirkossa Somewhere over the rainbow - nytkin tulee kyyneleet silmiin! David on minun suosikkihahmoni koko sarjassa, hänestä saisi ehkä hellyttävän näköisnuken. Ellen sitten tee ensin neiti Marplea.