Käytiin eilen Munkkiniemen uimarannalla ehkäpä viimeistä kertaa tänä kesänä. Veden lämpötila oli 21 astetta, ja samassa lapussa kerrottiin, että vedessä oli havaittu sinilevää. Kyllä sen näki ihan paljaalla silmälläkin, sameus oli vallannut rannan, mutta ihmiset uittivat itseään ja pieniä lapsiaankin ihan surutta. Ja sen kerran kun Suomen uimavedet ovat lämpiminä, niin pitäähän sinne mennä! Minulla oli uikkari kassissa, eikä valmiiksi päällä, kun olin kahden vaiheilla uimisesta, mutta kun veteen pääsin niin viivyinkin siellä sitten kunnes varpaat kramppasivat. Kun on näin lämmintä, on luultavaa, että levä lisääntyy vauhdilla, eikä veteen sitten enää ole menemistä. Se on suuri surku, kun lapsillakin on vielä monta viikkoa kesälomaa jäljellä. Meidän koululaiset tosin lähtevät sunnuntaina viikoksi Viron Pärnuun isänsä kanssa. Tarkoittaa sitä, että minulla on lapsivapaa viikkoni - ja arvaatteko miten sitä vietän? No, tänään käyn röntgenissä ja verikokeissa (ja valokuvassa!) ja tapaan hoitavat lääkärit, maanantaina aamulla menen ensin saamaan jotakin säteilevää ainetta systeemeihini ja sen jälkeen sitten "under the knife" kuten englantilaiset sanovat. Vähänkö potuttaa. Ja pelottaa. Soisin koko ruljanssin olevan jo ohi, tässä on mennyt kesä joltisenkin pilalle mokoman takia. Jos eläisimme Harry Potterin taikamaailmassa, hyppäisin suoraan tiistaihin siihen hetkeen, kun pääsen (toivottavasti) kotiin. Mutta eipä auta, todellisuus on toista maata...